Kattotyöt, joiden avulla kattosi kestää talvia Etelä-Karjalassa, tekee Plus Kattopalvelu
Plus Kattopalvelu on se kattourakoitsija, joka tekee kaikki ne tiilikattotyöt, peltikattotyöt ja huopakattotyöt, joiden avulla talosi katto kestää talvia vuodesta toiseen. Talvi aiheuttaa kerrostalon, rivitalon, kesämökin, paritalon tai esimerkiksi teollisuuslaitoksen katolle usein haasteita, voihan katolla olla tuhansien ja taas tuhansien kilojen painoinen lumitaakka. Tiesitkö, että suojalumi voi painaa satoja kiloja kuutiolta? Lumen paino ei ole ainoa koettelemus, minkä katto talven mittaan kohtaa. Katto voi vaurioitua myös lumen liikkeiden takia, sillä katolta kovaa vauhtia alas liukuva lumi voi irrottaa mukaansa erilaisia kattoturvatuotteita ja muita kattotarvikkeita. Ongelmana on usein myös pakkasrapautuminen, mikä koettelee niin tiilikattoja, bitumikattoja kuin mineriittikattojakin, savupiipuista puhumattakaan. Pakkasrapautuminen johtuu kosteuden jäätymisestä, mikä rikkoo esimerkiksi kattotiilien rakennetta vähän kerrallaan.
Plus Kattopalvelu auttaa estämään talven aiheuttamat vahingot tarjoamalla kattotarkastuksen ilmaiseksi katon syyshuollon yhteydessä. Kattotarkastus, minkä aikana kartoitetaan kaikki katon puutteet ja huolto- tai korjaustarpeet, on ilmainen kaikkien muidenkin kattotöidemme yhteydessä. Kattotarkastuksen ansiosta katon tarvikkeiden kiinnikkeet osataan kiristää, ennen kuin ne ovat vaarassa irrota katosta. Kattotarkastuksen avulla tiedämme myös suositella rikkinäisten tiilien vaihtoa tai esimerkiksi katon pinnoitusta, mikä estää kattoa vaurioitumasta pakkasrapautumisen takia.
Jos katolla on paljon lunta talvella, teemme lumenpudotuksen – katon kaltevuudesta, rakennuksen korkeudesta tai rakennuksen sijainnista riippumatta. Kun lumi on sulanut, on katon keväthuollon ja -tarkastuksen aika. Jos katon kuntoa voitaisiin kohentaa jonkin kattotyön avulla, antaa kevättarkastus siitä tiedon – ja samalla saat hyvän tarjouksen esimerkiksi sammaleiden poistosta. Yksityisasiakas voi hakea niin sammaleenpoistokäsittelystä kuin muistakin omakotitalon tai kesämökin kattotöistä kotitalousvähennystä. Kaikenlaisiin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä asianmukaisella nopeudella, onhan asiakkaillamme mahdollisuus hakea kotisivujemme kautta varsin nopeasti järjestyvää rahoitusta.
Olitpa vaikka kattoremonttia, kattotikkaiden uusimista, katon harjausta tai vaikka myrskyvaurioiden korjausta, aloita ottamalla yhteyttä kattofirma Plus Kattopalveluun. Palvelemme kaikkialla Etelä-Karjalassa, eli sekä Lappeenrannassa, Imatralla, Ruokolahdella, Parikkalassa, Taipalsaarella, Luumäellä, Savitaipaleella, Rautjärvellä että Lemillä. Yhteydenottosi jälkeen tulemme tarkastamaan katon ja antamaan tarjouksen sen kunnostamisesta avaimet käteen -periaatteella.
Katon uusiminen tarkoittaa huolettomia vuosia uuden katon alla– aloita kattoremontti Etelä-Karjalassa yhteydenotolla
Kattoremontti Etelä-Karjalassa tarkoittaa lukuisia huolettomia vuosia uuden katon alla. Uusi katto on pitkään miltei huoltovapaa, eivätkä sen ammattitaidolla toteutetut saumat tai läpiviennit vuoda vettä. Menee pitkään, ennen kuin katolle alkaa ilmestyä ruostetta tai sammaleita, mitkä voisivat alkaa syödä sen tiiviyttä – ja silloinkin ongelmien poistamiseksi näköpiiristä riittää yksi yhteydenotto Plus Kattopalveluun. Kattosaneeraus on tilaisuus helpottaa katon ylläpitoa esimerkiksi vaihtamalla tasakatto pulpettikatoksi (tai miksei vaikka harjakatoksi tai aumakatoksi) – kertyyhän kaltevalle katolle vähemmän vettä, lunta ja roskia. Katon tuulettuvuutta voidaan parantaa korottamalla kattoa ennen kuin ollaan siinä vaiheessa, että uuden tiilikaton, harjakaton tai huopakaton asennus alkaa. Katon uusiminen voi sisältää myös uusien läpivientien asentamisen tai vaikkapa katon lisälämmöneristyksen, minkä ansiosta lämmin ilma ei ensi talvena karkaa harakoille. Eikö olisi aika luopua vanhasta, epäluotettavasta katosta, ja tilata omakotitalon, kesämökin, kerrostalon tai rivitalon kattoremontti? Katon uusimista kannattaa jouduttaa jo siitä yksinkertaisesta syystä, että kattosaneeraus on sitä edullisempi, mitä vähemmän katto on vuotanut ja mitä vähemmän kattorakenteita pitää korjata ja uusia. Vanha katto voi jo vuotaa, joten kattoremonttia kannattaa harkita tosimielellä. Uutta palahuopakattoa, konesaumakattoa tai lukkosaumakattoa ei tarvitse maksaa käteisellä, sillä Plus Kattopalvelu tarjoaa mahdollisuuden maksaa kattoremontti osamaksulla tai rahoituksella. Kattoremonttiin voidaan siis ryhtyä jo ensi talvena, tai vaikka saman tien.
Huopakattoremonttia tarvitaan periaatteessa noin 40 vuoden välein, sillä 40 vuotta on bitumikaton teknisen käyttöiän päätepiste. Huopa- tai palahuopakattoremonttia voidaan tarvita jo ennen, kuin neljä vuosikymmentä on kulunut, sillä esimerkiksi pinnoitteen liiallinen kuluminen voi heikentää katon kunnon jo etuajassa. Tiilikattoremontti on ajankohtainen paljon harvemmin, sillä perinteiset savitiilikatot kestävät noin sata vuotta, ja modernimmat betonitiilikatotkin noin 70 vuotta. Kattohuoltojen avulla tiilet saadaan kestämään mahdollisimman pitkään pohjoisten olosuhteidemme katoille aiheuttamia uhkia. Peltikattoremonttiakin voidaan siirtää asianmukaisten kattohuoltojen ja aina mahdollisimman nopeasti toteutettujen kattokorjausten avulla, mutta yli 50 vuotta peltikatot eivät pysy tiiviinä. Tähänkin sääntöön löytyy poikkeus, sillä konesaumakattojen voi odottaa kestävän jopa koko vuosisadan ajan. Olipa kyseessä konesaumakatto tai muu katto, aloita katon uusiminen yhteydenotolla meihin päin – kaikki sujuu sen jälkeen kuin tanssi, onhan meillä pitkä kokemus erilaisista kattoremonteista!
Kesämökkisikin ansaitsee kestävän katon – valitse siis huopakatto tai palahuopakatto
Kesämökkisikin on ansainnut huopakaton tai palahuopakaton – siitä yksinkertaisesta syystä, että bitumikatot ovat erittäin kestäviä ja vähään tyytyviä, ja siksi huolettomia valintoja myös vapaa-ajan asuntojen katoiksi. Bitumikermikatoille piisaa sopivia käyttökohteita, sillä laattakatot ja muut huopakatot sopivat myös kerrostalojen, tehtaiden, grillikatosten ja muiden piharakennusten, rivitalojen ja vaikka koulurakennusten katoiksi. Laattakatot, tiivissaumakatot ja kolmiorimahuopakatot ovat paitsi kestäviä ja helppohoitoisia, myös älyttömän tyylikkäitä. Paanukattokin näyttää elegantilta vielä pitkien aikojenkin päästä!
Plus Kattopalvelu tekee Etelä-Karjalassa kaikki ne huopakattohuollot, -korjaukset ja remontit, joita kattosi tarvitsee pannakseen parastaan. Meidän avullamme kattosi kestää aurinkoa, pakkasia ja kosteutta vielä elinkaarensa loppupuolellakin! Palahuopakaton ja muiden huopakattojen tarvitsemia kattohuoltoja ovat huopakaton pesu, lumen pudotus huopakatolta, sammaleiden poisto ja roskien poisto katolta. Näistä ainoastaan viimeksi mainittua tarvitaan säännöllisesti – kaikki muut huopakattohuollot tehdään vain tarvittaessa, ja tuo tarve selviää roskien poiston yhteydessä ilmaiseksi tarjoamamme huopakattotarkastuksen avulla. Kaikki tasakatot, pulpettikatot, harjakatot ja muut katot on hyvä tarkastaa kaksi kertaa vuodessa, jotta mikään huolto- tai korjaustarve ei jäisi väliin. Tarvetta voi löytyä vaikka huopakaton maalaukselle, mikä tehdään yhden ainoan kerran katon saavutettua kultaisen keski-iän. Uusi pinnoite saa katon jaksamaan aurinkoa ja muita sen kuntoa rasittavia tekijöitä, ja samalla palautamme katolle sen upean ulkonäön.
Kattotarkastus voi kertoa myös jostain paikkaus- tai tiivistystarpeesta. Jokin sauma voi olla auennut, tai jokin paanu irronnut. Katosta voi löytyä reikä, ilmakupla tai halkeama. Kaikkiin tällaisiin muutoksiin kannattaa puuttua nopeasti, sillä muuten on vaarana, että katto vuotaa. Kattovuoto huopakatolla voi johtaa siihen, että kosteus pääsee myös aluskermin läpi, ja silloin katon alla olevat puurakenteet ja eristevillat kastuvat. Vuotavan huopakaton korjaus on hitaampaa ja työläämpää, jos ollaan jo tekemisissä katon vesivahingon kanssa. Plus Kattopalvelu tietää aina mitä tehdä. Paikan päällä ratkeaa, onko parempi tehdä huopakattoremontti, vai vieläkö katto saadaan kuntoon korjaamalla se osittain, vaihtamalla märät villat ja kunnostamalla kastuneet kattorakenteet. Säännöllisten kattotarkastusten avulla katon vesivahingot voidaan hyvin ehkäistä – siksi tarkastamme paanukatot ja muut huopakatot ilmaiseksi kaikkien kattotöidemme yhteydessä.
Katon korjaus Etelä-Karjalassa sisältää tarvittaessa myös kattorakenteiden kunnostuksen?
Katon korjaus Etelä-Karjalassa ei tarkoita läheskään aina sitä, että operoimme pelkän vesikatteen kimpussa. Kattokorjaus voi tarkoittaa myös rännien ja vesikourujen korjausta, kattoikkunan tiivistystä tai jotain muuta katon varusteisiin keskittyvää kunnostustoimenpidettä. Joskus tämä katon ja kattoläpivientien asennuksen sekä tiivistyksen ammattilainen tekee korjaustöitä myös katon alla. Vuotava kattoläpivienti tai ajoissa korjaamatta jäänyt jiiri on voinut johtaa siihen, että katon alla on kosteutta. Jotta lahovaurioiden korjaus, märkien villojen vaihto ja aluskatteen korjaus tulisivat tehtyä ennen ongelmien pahenemista, käymme aina tarkastamassa myös välikaton kunnon (jos sinne pääsee kattoa purkamatta). Jokainen peltikaton, tiilikaton tai huopakaton korjaus alkaa siitä, että arvioimme kattokokonaisuuden kunnon ja kartoitamme kaikki sen huolto- ja korjaustarpeet. Vasta sitten voimme antaa asiakkaalle tarjouksen täyden palvelun kattokorjauksesta, minkä aikana korjataan irronneiden rännien, tikkaiden ja lumiesteiden aiheuttamat vauriot ja vaihdetaan räystäslaudat sekä -pellit. Tarvittaessa tarjoukseen (ja kattourakkaan) sisältyvät myös irronneiden peltilistojen kiinnitys ja jokin katon kuntoa kohentava kattohuolto, kuten esimerkiksi katon maalaus. Kattomaalauksella on iso vaikutus siihen, kuinka usein peltikatosta tai huopakatosta on paikattava reikiä.
Kattorakenteet voidaan jättää rauhaan, jos alkukatselmus ja jokaisen kattokorjauksen yhteydessä ilmaiseksi tekemämme kattotarkastus osoittavat, että nyt riittää pelkkä rikkinäisten tiilien vaihto tai muu asiakkaan tilaama kattopaikkaus. Omakotitalon, kerrostalojen, mökkien, ulkorakennuksien ja muiden rakennusten katot kannattaa tarkastaa mahdollisimman usein, jotta katto saadaan kuntoon ihan vain paikkaamalla tai tekemällä myrskyvaurioiden korjaus. Samalla saadaan selko siitä, tarvitseeko tasakatto, pulpettikatto tai esimerkiksi mansardikatto joitain kattohuoltoja jaksaakseen paremmin vastustaa ajan hammasta. Kattotarkastuksen saa ilmaiseksi myös kaikkien muiden kattotöidemme yhteydessä, eli esimerkiksi katon kevät- tai syyshuollon yhteydessä tai vaikkapa piipun pellityksen kaupanpäällisinä.
Kattopaikkausten ja kattovuotojen korjausten lisäksi voit luottaa meihin myös siinä tapauksessa, että puu on kaatunut katon päälle, ja katto on hyvin huonossa jamassa. Pitkän linjan kattoammattilaisiltamme onnistuu täysin pistein myös painuneen katon korjaus, joten ei ole sellaista tilannetta, jolloin et voisi asioida kanssamme kattokorjausten tiimoilta.
Halkeamat katossa viittaavat usein myös siihen, että talon katto vuotaa
Laho voi levitä moniin katon alla oleviin rakenteisiin, jos katto vuotaa. Kaikki tiilikatot, peltikatot ja huopakatot kannattaakin käydä usein tarkastamassa, jotta mahdolliset kattovuodot saataisiin ajoissa havaittua – eikä vain havaittua, vaan tietenkin myös korjattua. Kattovuodon korjaaminen ei ole kovinkaan kallista, jos toimeen tartutaan jo siinä vaiheessa, kun ongelmat ovat pelkässä vesikatteessa. Tällöin riittää huopakatossa olevan halkeaman paikkaus, tai esimerkiksi kattoikkunan läpiviennin tiivistys. Omakotitalonkin omistajan kannattaa muistaa, että mikä tahansa vaurio vesikatteessa voi johtaa siihen, että katto alkaa vuotaa – ja että mikä tahansa kattovuoto voi johtaa katon vesivahinkoon. Jotta läpivientien kunnon heikentyminen tai katteeseen syntyneet reiät ja halkeamat saataisiin ajoissa havaittua, kannattaa katto tarkastaa kaksi kertaa vuodessa.
Läpiviennit haurastuvat ajan kanssa – myös sellaiset läpiviennit, mitkä on tehty Plus Kattopalvelun toimesta. Siksi kattoikkunan, savupiipun ja muiden kattoläpivientien kunto on hyvä tarkastaa usein. Entä mikä saa omakotitalon, kerrostalon, rivitalon tai esimerkiksi mökin katon reikiintymään? Jos kyseessä on tiilikatto, tarkoittavat kattoreiät yleensä rikkinäisiä kattotiiliä. Niitä esiintyy sitä enemmän, mitä enemmän katolla on ikää, sillä pakkanen hajottaa vanhojen, huokoisten ja vettä imevien tiilien rakennetta. Peltikaton reiät ovat usein ruosteen aiheuttamia. Huopakaton reikien takana on monesti sammal, ja halkeamista voidaan kiittää pintakermien kuivumista auringossa.
Joskus vuotavan katon korjaukseen on liitettävä katon alle syntyneiden kosteusvaurioiden ja muiden ongelmien kunnostus. Jos vesikatto vuotaa, on vielä se mahdollisuus, että aluskate ottaa vuotovedet vastaan ja ohjaa ne pois katon alta niin, etteivät kattorakenteet lainkaan kastu. Aluskatekin saattaa pettää – varsinkin, jos se on vanha ja kulunut. Tällöin kosteus pääsee lahottamaan katon alla olevia puuosia, sekä kastelemaan yläpohjan lämmöneristeinä toimivat villat. Villoihin voi muodostua hometta, joten märät villat on vaihdettava yhtä aikaa muiden kosteusvaurioiden kunnostuksen ja vesi- sekä aluskatteen tiivistyksen kanssa. Mikäli vauriot ovat hyvin laajamittaiset ja vesikattokin on iäkkäänpuoleinen, voivat asiantuntijamme tulla siihen tulokseen, että kannattavinta on purkaa koko katto. Tässä tapauksessa saisit kilpailukykyisen tarjouksen ensiluokkaisella tavalla toteutetusta huopakattoremontista, tiilikattoremontista tai peltikattoremontista.
Katon huollot Etelä-Karjalassa vuodenaikojen mukaan
Katon huollot Etelä-Karjalassa tehdään aina vuodenaikojen mukaan – ja tietenkin myös katemateriaalin ja katon erityispiirteiden perusteella. Plus Kattopalvelu hallitsee kaikenlaiset katon huollot, joten meiltä voi tilata niin katon pesun, kattopeltien kiinnitysten lisäyksen kuin esimerkiksi lumenpudotuksenkin. Ammattitaidolla ja huolellisella otteella tekemämme kattohuollot parantavat tiilikaton, peltikaton ja huopakaton kuntoa, jolloin katto jaksaa paremmin vastustaa kaikkia niitä koettelemuksia, joille se on alttiina. Huollettu tiilikatto saattaa kestää jopa seitsemän vuosikymmentä, kun taas huoltotoimenpiteiden laiminlyöminen voisi johtaa siihen, että katto olisi purettava ja uusittava puolta aikaisemmin. Myös peltikatot ja erilaiset huopakatot kestävät paremmin, kun niitä jatkuvasti huolletaan, ja niiden kuntoa tarkkaillaan mahdollisten paikkaustarpeiden varalta.
Vuotuisia kattohuoltoja ovat katon kevät- ja syyshuollot, joiden aikana kaikki roskat poistetaan omakotitalon, kerrostalon, rivitalon tai vaikkapa mummonmökin katolta. Roskien poistolla voidaan ehkäistä katon sammaloituminen sekä ruostuminen. Roskien poistoon liittyy myös sadevesijärjestelmän puhdistaminen, sillä sinnekin kertyy tavan takaa roskia, mitkä voivat johtaa tukoksiin ja kosteus-, korroosio- sekä jäätymisvaurioihin. Kaikkiin kattotöihimme kuuluu ilmainen katon tarkastaminen. Tuon kattotarkastuksen ansiosta saat tietää mahdollisista korjaustarpeista, tai mahdollisuuksista tukea katon kuntoa jollain kattohuollolla.
Muut kattohuollot toteutetaan paljon harvemmin. Esimerkiksi katon pesu tehdään vain tarvittaessa, eli silloin, jos katteeseen pinttyy likaa säännöllisistä katon harjauksista huolimatta (huom! Huopakattojen kevät- ja syyspuhdistukset kannattaa toteuttaa ilmapuhaltimilla). Katot kannattaa pestä myös silloin, kun työn alla on huopakaton tai tiilikaton pinnoitus, tai peltikaton huoltomaalaus. Maalipinnoite tarttuu parhaiten, kun katto on kuiva ja puhdas.
Sammaleenpoisto ja katon suojakäsittely tepsivät sammaleiseen kattoon. Palahuopakatot, tiivissaumakatot, kolmiorimahuopakatot, savitiilikatot ja betonitiilikatot voivat sammaloitua – etenkin vanhetessaan. Katon mekaaninen puhdistus ei saisi kaikkia roskia poistettua, joten katto on parasta puhdistaa erityisillä sammaleenpoistoaineilla. Ruoste saadaan pois peltikatosta hiomalla, ja käsittelemällä kohta sitten sopivilla ruosteenpoistoaineilla.
Tarvittaessa suosittelemme sadevesijärjestelmän huoltomaalausta tai jotain kattoturvatuotteiden huoltoa. Vanhalle peltikatolle voidaan antaa vielä useita käyttövuosia, kun naulat tai vanhat ruuvit korvataan uusilla ruuveilla. Myös vanhat varttikatot saadaan pitämään vettä vielä pitkään, kun ne pestään ja pinnoitetaan – ota yhteyttä Plus Kattopalveluun, niin kuulet, mitä juuri sinun kattosi on vailla (vai onko kaikki täysin hyvässä kunnossa).
Rännien puhdistus Etelä-Karjalassa on klassinen esimerkki ongelmia ennaltaehkäisevästä kattohuollosta
Monet kattotyöt tehdään siksi, että kattokokonaisuus pysyisi kaikin puolin hyvässä kunnossa, eikä esimerkiksi kosteusvaurioita pääsisi syntymään. Rännien puhdistus Etelä-Karjalassa on tästä hyvä esimerkki. Sadevesikourujen puhdistus ja muut rännihuollot pitävät omakotitalon, kerrostalon, rivitalon tai esimerkiksi kesämökin sadevesijärjestelmän hyvässä kunnossa, ja siten rakennus on turvassa monenlaisilta kosteusvaurioilta. Rännien asentaminen, korjaaminen ja huoltaminen (esimerkiksi syöksyputkien avaus) ovat nimittäin olennainen osa koko rakennuksen kosteudenhallinnasta huolehtimista. Jos sadevedet tulivat rännien yli, voi kosteus kastella ulkoseinät ja esimerkiksi talon rakenteet. Miten kosteus päätyy rakenteisiin ja perustuksiin? Siten, että kosteus voi nousta ylöspäin liian märäksi muuttuneesta maaperästä. Jotta maaperä talon ympärillä olisi aina mahdollisimman kuiva, tulee talon katto varustella sadevesijärjestelmällä ja talon ympärille tulee toteuttaa asianmukainen salaojitus.
Ränneissä olevat roskat aiheuttavat haittaa myös itse sadevesijärjestelmälle, rakennuksen ulkonäölle ja pihamaan turvallisuudelle. Jos rännit ovat täynnä roskaa, voi niistä valua likavettä, mikä raidoittaa rännit ja talon ulkoseinän. Roskatukokset johtavat myös ruosteeseen, sillä roskien ja niiden muodostamien tukosten takia kaikkea vettä ei saada pois kouruista. Kosteus saa rännit ruostumaan, ja ruoste aiheuttaa teräskouruissa samanlaisia vaurioita kuin peltikatoillakin, eli reikiä ja vääntymistä.
Talvella roskaiset kourut ovat myös turvallisuusriski, sillä pakkanen saa kouruissa olevan veden jäätymään. Jäiset räystäskourut ovat niin painavat, että ne voivat pudota alas katon reunalta, mikä on tietenkin hyvin vaarallista. Vaarallisia ovat myös jäätyneistä ränneistä riippuvat jääpuikot. Jäästä on myös se haittapuoli, että se voi vääntää tiilikaton, peltikaton tai huopakaton kouruja ja avata niiden saumoja. Jos sauma pettää, räystäs alkaa vuotaa. Talvikeleillä vuotava räystäs voi tarkoittaa sitä, että talon vieressä on ennen pitkää oikea luistelukenttä. Kourujen vääntyminen saa aikaan se, että kouruihin jää jatkossa vettä, vaikka niissä ei olisi lehden lehteä eikä neulasen neulasta estämässä vesien poistumista. Vääntyneiden kourujen kaadot antavat väärään suuntaan, jolloin vesi pakkautuu esimerkiksi kourujen keskiosaan sen sijaan, että se valuisi suoraan alastuloputkiin ja niistä esimerkiksi sadevesikaivoihin.
Anna Plus Kattopalvelun huolehtia mökkisi, kerrostalonne tai esimerkiksi liiketilanne katon räystäskourujen puhdistuksesta ja kuntotarkastuksesta, niin sadevesijärjestelmä vetää kaikkina vuodenaikoina kymmenien vuosien ajan. Roskat on hyvä poistaa joka kevät ja syksy. Voit tilata joko pelkän rännihuollon tai katon kevät- tai syyshuollon, jolloin puhdistamme myös vesikatteen.
Katon pesu ja puhdistus – joskus yhdessä, joskus erikseen
Katon puhdistaminen Etelä-Karjalassa voidaan tehdä poistamalla katolta kaikki roskat, kuten lehdet, oksanpätkät ja neulaset. Tällainen katon puhdistus riittää useimpina vuosina. Suosittelemme, että roskat poistetaan omakotitalojen, rivitalojen ja esimerkiksi kerrostalon katoilta kaksi kertaa vuodessa. Näin muita kattopuhdistuksia, kuten katon pesua tai sammaleenpoistoa sekä katon suojakäsittelyä tarvitaan vähemmän Etelä-Karjalassa. Roskien poisto nimittäin estää epäpuhtauksien pinttymisen tiili-, huopa- tai peltikatteeseen, ja näin ollen se vähentää myös katon sammaloitumista. Sammalet ovat ennen kaikkea likaisten ja pitkiä aikoja kosteina viettävien kattojen ongelma. Ennen kuin kattoa voidaan alkaa pestä, kannattaa karkea lika poistaa harjaamalla. Jos on tarkoitus tehdä myös kattomaalaus, voidaan katon harjauksen ja kattopesun välissä tehdä myös katon kemiallinen puhdistus, mikä poistaa katolta kaikki sammalet.
Jos tiilikaton harjaus puolen vuoden välein ei auta, vaan katolle alkaa kertyä likaa ja sammaleita, on aika suorittaa perusteellisempi katon puhdistus. Lian ja sammaleiden kertyminen on varsinkin vanhempien tiilikattojen ongelma, sillä aika kuluttaa tiilikaton pinnoitteen, mikä pitää katon likaa, kosteutta ja kasvustoja hylkivänä. Yksi ratkaisumalli on tiilikaton pinnoitus uudelleen, mutta sitä ennen katto pitää puhdistaa liasta ja sammaleista.
Tiilikaton pesussa kannattaa suosia tavallista vesiletkua, pesuharjoja ja huoltopesuainetta, sillä kova vedenpaine pilaa tiilien suojapinnoitteen – ja silloin katto on maalattava uudelleen, halusi tai ei. Sammaleiden poisto tiilikatolta ei onnistu kattopesun avulla – ei edes painepesurin avustuksella. Jotta kaikki sammalet saadaan pois katon kuntoa ahdistelemasta, kannattaa katto käsitellä sammaleenpoistoaineella ja katon suojakäsittelyaineella.
Huopakaton puhdistuksessa pätevät pitkälti samat säännöt kuin tiilikaton puhdistamisessakin. Puolivuosittainen roskien poisto estää likaa ja sammaleita varsin tehokkaasti, ellei katto ole jo vanha ja suojapinnoitteeltaan kulunut. Suojapinnoite voidaan uusia kertaalleen, ja sitä ennen katto on puhdistettava perusteellisesti. Katon puhdistus alkaa roskien poistosta, jatkuu sammaleidenpoistolla ja päättyy kattopesuun. Huopakaton pesua ei tule missään tapauksessa tehdä painepesurilla, ja sammaleenpoistossakin huopakatolta on muistettava katon arkuus. Plus Kattopalvelu osaa ottaa huomioon palahuopakattojen ja muiden huopakattojen pinnoitteen vaurioitumisherkkyyden ja toteuttaa kaikki huopakattohuollot niin, ettei kattoa ole niiden jälkeen pakko pinnoittaa – eikä katto myöskään vuoda.
Peltikaton puhdistus joka kevät ja syksy on mainio tapa torjua ruostetta, mutta vanhalle katolle jo syntynyt ruoste on usein mahdollista poistaa. Myös katon maalaus ja peltikaton pesu (mitä edeltää katon harjaus ja mahdollinen ruosteenpoisto) estävät ruostetta. Riippuu tapauksesta, kuinka usein aaltopeltikatto tai muu peltikatto pitää pestä ja maalata, mutta sammaleita peltikatolta tuskin joutuu poistamaan. Liukkaat kattopellit hylkivät hyvin kasvustoja, ja lumikin putoaa peltikatolta usein itsekseen.
Näin katon maalaus Etelä-Karjalassa suojaa kattoasi
Jos jokin kattohuolto on kokonaisvaltainen ja suorastaan ihmeitä aikaan saava, se on katon maalaus Etelä-Karjalassa. Kattomaalaus saa kattosi aivan uudenveroiseksi – niin ulkonäöltään kuin kyvyltään sietää erilaisia rasituksia. Katon huoltomaalaus suojaa ja kaunistaa niin omakotitalon, teollisuuslaitosten, mökkien ja huviloiden kuin taloyhtiöidenkin rakennusten katot, ja paras tekijä katon maalaamiselle löytyy juuri tästä. Plus Kattopalvelulla on pitkä kokemus erilaisista kattomaalauksista, joten maalaamme taidokkaasti niin peltikatot, tiilikatot, varttikatot, palahuopakatot kuin huopakatot. Savitiilikatto on poikkeuksellisen katto, sillä sitä ei maalata – sen suojaamme pari kertaa vuosikymmenessä tehdyn suojakäsittelyn avulla. Kuparikattojakaan ei maalata, mutta ne ovat suuren hankintahintansa takia hyvin harvinaisia kattoja. Meiltä saat myös kaikki kuparikattotyöt, jos rakennuksessasi on tällainen suurenmoinen katto, tai haluat sellaisen asennuttaa.
Peltikatot ovat hyvin suosittuja kattoja Suomessa, ja me Plus Kattopalvelun ammattilaiset palvelemme sinua kaikissa peltikattohuolloissa, joita kattosi tarvitsee kestääkseen ruosteettomana ja tiiviinä jopa 50 vuotta. Peltikaton maalaus on yksi peltikaton huolloista. Aaltopeltikatto, lukkosaumakatto ja muut peltikatot kannattaa maalata uudestaan heti, kun vanha maalipinnoite on alkanut osoittaa kulumisen merkkejä. Kun katto on siisti ja sen maalipinta on mahdollisimman tasainen, on katto hyvässä suojassa ruosteelta, mikä voisi jopa aikaistaa peltikattoremonttia.
Huopakattoa ei maalata lainkaan niin usein kuin peltikattoja. Palahuopakatot, tiivissaumakatot ja kolmiorimahuopakatot pinnoitetaan vain kerran, ja vasta niiden saavutettua keski-iän. Uusi huopakattopinnoite palauttaa katon elastisuuden, mikä on voinut heikentyä kuluneiden parin vuosikymmenen aikana. Samalla katto saa suojaa sammaleilta, ilmansaasteilta ja monilta muilta uhkatekijöiltä, mitkä voivat heikentää bitumikaton kunnon ja saada harjakaton, pulpettikaton tai esimerkiksi tasakaton vuotamaan.
Tiilikatotkin maalataan vain kerran, jos ne ovat betonitiilikattoja. Uuden tiilikattopinnoitteen tarkoitus on saada tiilet hylkimään vettä ja sammaleita sen sijaan, että ne oikein imisivät niitä huokosiinsa. Laita pakkasrapautumiselle stoppi, ja tilaa tiilikaton pinnoitus Lappeenrantaan tai muualle Etelä-Karjalaan!
Samalla kun maalaamme katon, teemme kaikki muutkin työt, joita katto tarvitsee tullakseen kauttaaltaan tiiviiksi ja rasituksensietokykyiseksi. Pidämme tarkan huolen siitä, ettei tiilikatolle jää rikkinäisiä tiiliä, ja ettei peltikatolle jää törröttäviä nauloja. Huopakaton tarkastamme kaikkien halkeamien ja reikien varalta – kannattaahan vain täysin tiivis katto pestä ja maalata.
Lumenpudotuksiamme Etelä-Karjalassa ei kehuta suotta
Plus Kattopalvelun tekemät lumenpudotukset Etelä-Karjalassa eivät ole suotta kehuttuja. Asioi sinäkin tämän kattofirman lumenpudottajien kanssa, niin lumenpudotus omakotitalon, hallin, mökin, rivitalon, kerrostalon tai jonkin muun kiinteistön katolta onnistuu täyden kympin arvoisesti. Me emme riko kattoasi, vaan teemme huolellista ja tarkkaa työtä tottunein ottein. Tiedämme, että katteeseen osuva lumentyönnin tai muu teräase voi rikkoa kattoa, ja siksi jätämme katolle hieman lunta katetta suojaavaan – ja siksi jään poisto katolta hoidetaan höyryllä eikä lapioilla tai hakuilla hakkaamalla. Katon ja rännien sulatus höyryllä on pomminvarma ja erittäin turvallinen keino saada jää pois tiilikatolta, huopakatolta tai peltikatolta.
Ota siis yhteyttä Plus Kattopalveluun, olipa kysymys jääpuikkojen poistosta räystäiltä, jäänsulatuksesta tai lumimassojen vähentämisestä katolta. Meidän ammattilaisemme eivät riko kattoasi, eivätkä aiheuta vaaratilanteita tai omaisuusvahinkoja. Lumen pudotus tasakatolta, harjakatolta tai esimerkiksi aumakatolta alkaa aina siitä, että käymme paikan päällä arvioimassa kohteen ja katolla olevan lumen määrän. Asiantuntijamme panee merkille myös lumen koostumuksen, sillä tuotakin tietoa tarvitaan lumenpudotuksen hintaa laskettaessa. Kun kohde on tarkastettu, antaa asiantuntijamme kerrassaan kilpailukykyisen tarjouksen kattolumien pudottamisesta sekä mahdollisesta jään poistosta. Jos lumet on tarkoitus pudottaa kesämökin tai omakotitalon katolta, on tarjouksen töiden osuus kotitalousvähennyskelpoinen. Rahoitustakaan ei tarvitse lähteä hakemaan kaukaa, vaan voit siirtyä suoraan kotisivuiltamme rahoitusalalla toimivan yhteistyökumppanimme sivuille. Näin löydät joustavan rahoituksen, mikä järjestyy nopeasti – ja nopeus on valttia, jos katolta meinaa pudota iso lasti lunta, tai jos kattorakenteet ovat hätää kärsimässä liian painavaksi kasvaneen lumitaakan alla.
Samalla kun käymme laskemassa hinnan lumen pudotukselle, aloitamme myös töiden suunnittelun ja varautumisen kaikkiin riskeihin. Riskit ovat aina olemassa, kun liikutaan kaltevalla ja mahdollisesti myös jäisellä katolla. Jopa tasakatolta voi pudota alas, jos tasapaino pettää lunta alas työnnettäessä. Käytämmekin aina turvavaljaita, ja rakennuksen asukkaiden sekä muiden talon liepeillä liikkuvien ihmisten turvallisuus taataan tapauskohtaisilla järjestelyillä. Usein otamme mukaan tarpeeksi työvoimaa myös vaara-aluetta valvomaan. Pudotamme lumet sellaiseen kohtaan, etteivät ne ulotu vaurioittamaan parkkipaikalla olevia autoja tai riko terassikatosta – tällaisin keinoin ehkäistään myös omaisuusvahingot.
Kattokin valitsisi Plus Kattopalvelun kattotyöt Etelä-Karjalassa
Jos katoltasi kysyttäisiin (ja se myös vastaisi), keneltä se haluaa kattotyönsä Etelä-Karjalassa tilattavan, valitsisi se todennäköisesti Plus Kattopalvelun. Meillä on tapana tehdä jokainen peltikattotyö, palahuopakattotyö, tiilikattotyö ja huopakattotyö varmakätisesti ja kiistattomalla ammattitaidolla. Kun kattosi huollot, korjaukset, remontit tai varustelutyöt ovat Plus Kattopalvelun vastuulla, tulee katto kauttaaltaan tiiviiksi ja toimivaksi. Jos katto on sen verran vanha ja säiden pieksemä, ettei sitä enää kannata korjata, teemme tarjouksen hyvällä hinta-laatusuhteella tehtävästä kattoremontista. Katon purku ja vaihto ovat kuitenkin vasta viimeiset vaihtoehdot katon kuntoon laittamiseen – ensin selvitämme tavat saada katto kuntoon korjaamalla vuotavat läpiviennit ja saumat sekä esimerkiksi suorittamalla kattomaalaus.
Tiedämme, mitä kaikkia toimenpiteitä omakotitalon, kerrostalon, kesämökin, paritalon tai esimerkiksi vapaa-ajan rakennuksen katto kaipaa, sillä teemme jokaisen kattotyön yhteydessä ilmaisen kattotarkastuksen. Tuon kattotarkastuksen aikana tutkitaan niin katon eristys, kattoturvatuotteiden ja niiden kiinnikkeiden kunto, läpivientien suojapellitykset kuin esimerkiksi tarve asentaa pieneläinesteitä (esimerkiksi lintuverkkoja).
Yksi asia, mikä kiinnostaa meitä kattosi kunnosta ja tiiviydestä huolissaan olevia ammattilaisia erityisen paljon, on aluskatteen kunto. Aluskate on heti vesikatteen alapuolella oleva vedenpitävä kerros, minkä tarkoitus on ottaa vastaan kaikki vesi, jos katto vuotaa jiiristä, piipun juuresta, jostain halkeamasta tai vaikkapa rikki menneiden kattotiilien kohdalta. Aluskate on vedetty tiukalle (mutta ei liian piukalle), joten vedet valuvat sitä pitkin ulkoräystäille ja kokonaan pois kattorakenteiden luota. Aluskate ei toimi, jos se on rikki, sillä silloin aluskatekin päästää kosteuden lävitse. Rikkinäisestä aluskatteesta ei ole toteuttamaan toistakaan tehtäväänsä, eli estämään lämmintä ilmaa kondensoitumasta vesikatteen alapinnalle.
Paras tapa korjata aluskate on aluskatteen vaihto. Aina ei tarvitse uusia koko aluskatetta, vaan aluskatteen paikkaamiseksi riittää rikkinäisten osien uusiminen. Aluskatteen uusiminen ei ole mikään kaikista pienin kattotyö Etelä-Karjalassa, mutta siihen kannattaa ruveta: näin kattoikkunan korjaus saa hieman lisäaikaa, kun jokainen pisara ei ole vaarassa kastella katon alla olevia rakenteita. Katto kannattaa edelleen tarkastaa puolen vuoden välein, jotta mikään kohta katossa ei vuotaisi (ainakaan kovin kauaa) ja rasittaisi siten sekä aluskatteen että muiden katon alla olevien rakenteiden kuntoa. Kattotarkastuksen yhteydessä tarkastamme myös se, onko katon eristys kuiva, ja onko tarvetta katon IV-töille. Luvassa on siis varsin perusteellinen kuntoselvitys!
Plus Kattopalvelu vaihtaa villat ja eristää niin katon yläpohjan kuin ilmanvaihtokanavatkin
Me Plus Kattopalvelun asiantuntijat teemme kaikki katon eristeisiinkin liittyvät työt – aina yläpohjan eristämisestä ilmanvaihtokanavienkin eristämiseen. Pitäisikö ullakko tai vintti eristää? Ota silloinkin yhteyttä! Meiltä luonnistuu myös villojen vaihto, mitä ei tehdä joka kattoremontin tai katon lisälämmöneristyksen yhteydessä, vaan lähinnä katon vesivahingon jälkeen.
Katon vesivahinko voi tarkoittaa sitä, että omakotitalon, kerrostalon tai esimerkiksi mökin katto on vuotanut, ja siksi eristeistä ja yläpohjarakenteista löytyy kosteutta. Kastuneet puurakenteet on joko kuivatettava tai purettava. Puuosat tulee vaihtaa, jos laho on jo saanut niistä otteen, sillä lahoa ei voida estää leviämästä muulla tavalla. Eristevillatkin pitää uusia, jos niissä on kosteutta, sillä hometta ei tarvitse kauaa odotella villojen ollessa märkiä.
Katon vesivahinko voi olla seurausta myös rakennuksen sisäpuolelta karanneesta lämmöstä, mikä on syystä tai toisesta jäänyt muhimaan katon alle. Lämpimästä ilmasta tiivistyy kosteutta, eli kondenssivettä. Kondenssikosteudenkin kastelemat villat pitää vaihtaa, ja myös märät puurakenteet vaativat toimenpiteitä.
Kattovuotoon puututaan korjaamalla vesi- ja aluskate, mutta miten toimitaan kondenssikosteuden kanssa? Jotta uudetkin eristeet eivät kastuisi, tutkimme, pitääkö katon tuuletusratkaisuja parannella. Myös katon lisälämmöneristykselle voi olla tarvetta, sillä siten rajoitetaan katon alle karkaavan lämpimän ilman määrää.
Katon lisälämmöneristys voidaan tehdä myös ennakoivasti. Merkkejä siitä, että eristeitä pitää lisätä yläpohjaan, ovat lämpöhukan aiheuttamat korkeat lämmityskustannukset. Lämmön karkaaminen voi aiheuttaa myös yläkerran huoneissa tuntuvaa vetoa. Myös kattolumen talviaikainen sulaminen (eli katolla olevat lumettomat laikut, katon reunalle syntyvät jääpaanteet ja räystäiltä roikkuvat jääpuikot) ovat merkkejä katon lisälämmöneristyksen tarpeesta. Kattolumen sulaminen voi johtaa saumavuotoon – etenkin, jos katon reunalla oleva jää estää sulaneen veden pääsyn räystäskouruihin. Katon lisälämmöneristys suojaa siis myös saumavuodoilta.
Jos katon jääpuikot roikkuvatkin ränneistä, voi olla kyse myös umpeen jäätyneistä ränneistä. Meillä on vastaus tähänkin – poistamme jääpuikot ja sulatamme rännit kuumalla höyryllä. Höyrysulatus on ratkaisu numero yksi myös kattojään poistoon. Uusia eristeitä voidaan alkaa lisätä myös talvella. Villojen vaihtokin voidaan tehdä talvella, sillä etenemme vähän kerrallaan, jolloin asumislämpötila ei laske liikaa.
Kuinka usein kattoturvatuotteet pitää uusia?
Joskus kattoturvatuotteet Etelä-Karjalassa tarvitsevat huoltoa, joskus korjausta ja joskus puolestaan uusimista. Plus Kattopalvelu tekee varmaotteisesti kaikki kattotikkaisiin, talotikkaisiin, palotikkaisiin, kattosiltoihin ja muihin kattoturvatuotteisiin liittyvät kattotyöt. Asennamme ja kunnostamme niin omakotitalojen, kerrostalojen, rivitalojen, mökkien, teollisuuslaitosten kuin esimerkiksi piharakennustenkin kattoturvatuotteet. Se, miten usein kattoturvatuotteet vaativat huoltoa tai esimerkiksi uusimista, on täysin tapauskohtaista. Siksi suosittelemme, että kattotikkaiden ja muiden kattoturvallisuutta lisäävien turvatuotteiden kuntoa seurataan säännöllisesti. Etenkin kattoturvatuotteiden kiinnikkeet kannattaa tutkia usein – mieluiten puolen vuoden välein, jotta kattoturvatuotteet pysyisivät katossa kiinni kovillakin tuulilla (ja silloin, kun niitä käytetään esimerkiksi nuohoojan tai kattotyöntekijän toimesta). Mikäli tilaat meiltä katon kevät- ja syyshuollot, tarkastamme kattosi kattoturvatuotteineen päivineen kahdesti vuodessa, ja vieläpä täysin ilmaiseksi. Kattotarkastuksen saa ilmaiseksi kaikkien muidenkin kattotöidemme yhteydessä. Jos kattotikkaat pitäisi uusia, lumiesteet korjata tai kulkusiltojen kiinnikkeet kiristää, annamme siitä hyvän tarjouksen kuntotarkastettuamme koko katon.
Kattoturvatuotteet kestävät hyvin erilaisia rasituksia, ja siksi ne uusitaan yleensä melko harvoin. Kattoremontti on oiva tilaisuus uusia myös kattoturvatuotteet, mutta jos kattoturvatuotteet ovat vielä hyvässä kunnossa, voidaan ne kierrättää uudelle peltikatolle, tiilikatolle tai huopakatolle. Jos huomaamme katolta puuttuvat joitain kattoturvatuotteita, ei kannata odottaa seuraavaa kattoremonttia, vaan laittaa kattoturvallisuus heti kuntoon hankkimalla kattoturvatuotteet asennettuina meidän kauttamme. Osa kattoturvatuotteista suojaa myös rakennuksen asukkaita sekä omakotitalon tai esimerkiksi taloyhtiön pihalla liikkuvia, joten kattoturvatuotteet tuovat mielenrauhaa. Rakennusmääräyksistä voi tarkastaa, millaisia kattoturvatuotteita loivalle tai kaltevalle katolle edellytetään. Voit myös ottaa suoraan yhteyttä meidän asiantuntijoihimme, jotka tuntevat kattoturvatuotteita koskevat säännöt ja määräykset.
On tärkeää, että katolle pääsee tekemään kattohuoltoja ja katon varusteiden vaatimia toimenpiteitä – siksi joka kohteeseen tarvitaan ainakin seinätikkaat. Katolla liikkuminen voi edellyttää kulkusiltoja tai lapetikkaita. Hätäpoistumistikkailla turvataan muualta kuin ulko-ovista tapahtuva poistuminen poikkeustilanteissa. Putoamissuojat ja kattopollarit estävät katolta putoamisen, kun taas lumiesteet pitävät kattolumet paikoillaan koko talven ajan. Koska kaltevalta katolta alas singahtava lumikinos voi aiheuttaa pahoja vahinkoja, ovat lumiesteet pakolliset silloin, kun katon kaltevuus on ainakin 1:8. Kerrostalon katolle voidaan tarvita monia muitakin kattoturvatuotteita, kuten turvakaiteita.
Tilaa lumenpudotus tai lumiesteiden asennus, korjaus ja kiinnitys – näin katto on turvallinen keväälläkin
Lumenpudotus ja lumiesteiden asennus sekä korjaus ovat kattotöitä, joiden avulla katto on turvallinen kevättalvellakin, kun kevyt pakkaslumi muuttuu suojalumeksi. Vettynyt ja tiivistynyt suojalumi uhkaa katon rakenteita aivan eri tavalla kuin pakkaslumi. Suojalumi aiheuttaa turvallisuusriskin myös rakennuksen asukkaille, vieraille tai ohikulkijoille, jos se uhkaa pudota katon reunalta.
Lumenpudotus, minkä teemme harkitusti ja huolellisesti, pelastaa kattosi uhkaavan painavan lumitaakan alta. Lumenpudotuksen avulla saadaan aikaan myös se, että talon vieressä liikkuminen ei pelota. Saatat tarvita lumenpudotusta tiilikatolta, peltikatolta tai huopakatolta, vaikka katon reunalla olisi rivi lumiesteitä. Jos suojalunta on noin puolimetrinen kerros, on lumenpudotus tarpeen – näin painava lumitaakka ei ehdi aiheuttaa sen suurempia ongelmia.
Lumiesteetkin voivat irrota katosta, ja silloin tarvitaan lumiesteiden (sekä mahdollisesti mukana tulleiden tikkaiden) aiheuttamien reikien ja vaurioiden paikkausta. Lumiesteet voivat irrota suhteettoman kovan rasituksen alla – tai jos lumiesteiden kiinnikkeitä ei ole aikapäiviin tarkastettu ja kiristetty. Lumiesteiden ja niiden kiinnitysten kunto kannattaakin selvittää kaksi kertaa vuodessa, eli mieluiten heti talven jälkeen, ja uudemman kerran ennen seuraavaa talvea. Lumiesteet tarkastetaan ilmaiseksi meidän tekemämme katon keväthuollon (tai katon syyshuollon) yhteydessä. Kaikki kattotyömme Etelä-Karjalassa sisältävät ilmaisen kattotarkastuksen, minkä yhteydessä kattotarkastajamme kiinnittävät huomionsa myös kattoturvatuotteisiin.
Jos katolla ei ole hirvittävää määrää lunta, riittävät lumiesteet erilaisten lumivaurioiden ehkäisemiseksi koko talven ajan. Rakennusmääräykset edellyttävät, että kaikille kalteville katoille tulee asentaa lumiesteet siten, että ne suojaavat ainakin kaikkia kulku- ja oleskelualueita. Tarpeeksi kalteva on katto, minkä kaltevuus on vähintään 1:8. Näin ollen myös karheapintaiset bitumikatot ja bitumipaanukatot tarvitsevat lumiesteitä. Lumiesteet tulisi asentaa jo katon asentamisen yhteydessä, mutta jos ne syystä tai toisesta puuttuvat, ota yhteyttä Plus Kattopalveluun. Plus Kattopalvelu tekee kaikki lumiesteisiin liittyvät toimenpiteet niin Imatralla kuin muuallakin Etelä-Karjalassa. Tarvittaessa toimitamme ja asennamme juuri sinun kattosi mittasuhteiden mukaan valitut lumiesteet, mitkä pitävät huolta niin talon käyttäjistä kuin katon kunnostakin – voihan katolta putoava lumi rikkoa kattoa ja sen yksityiskohtia moninaisin tavoin.
Sade tai pakkanen ei pysty tuhoamaan savupiippusi, kun se suojataan piipunhatulla sekä mittojen mukaan tehdyllä piipun pellityksellä
Koska sateet ja pakkaset voivat aiheuttaa ongelmia savupiipulle, kannattaa se suojata piipunhatulla sekä piipun pellityksellä. Plus Kattopalvelu on kattofirma, jonka päteviin ammattilaisiin voit luottaa niin piipun pellityksessä peltisepän työnä kuin kaikissa muissakin peltisepän töissä. Peltiseppä tekee suojapellitykset mittojen mukaan, jolloin katto ei vuoda piipun juuresta, eikä pakkasrapautuminen lyhennä piipun käyttöaikaa.
Piippusi saa parhaan mahdollisen suojan rapautumiselta, vedon kanssa esiintyviltä ongelmilta ja sadevesiltä, kun myös piipun suuaukko suojataan. Piipunhattu seisoo omilla jaloillaan, jotta savu pääsee esteettä poistumaan, ja jotta nuohous onnistuu edelleen. Nuohous on tärkeä tapa pitää huolta paloturvallisuudesta – samalla parannetaan sisäilman laatua ja vähennetään puulämmittämisen päästöjä.
Piipunhattu sallii siis nuohoojan rassin, mutta estää sade- ja sulamisveden pääsyn hormiin. Sadehatun lisäksi se toimii myös roskasuojana. Piipunhatun ansiosta takkaan on helppo sytyttää valkea, sillä kuiva hormi vetää hyvin. Kuiva ja ehjä hormi on hyvä myös varaamaan lämpöä. Piipunhatun hyviin puoliin sisältyy myös se, että enää hormista ei valu vettä lattioille, ja ettei hormi ala kärsiä pakkasrapautumisesta heti ilmojen viilennyttyä.
Hormin pakkasrapautuminen ei ole mikään pikkujuttu. Ensi alkuun kosteuden jäätymisen hormiin synnyttämät kolot ovat pieniä, mutta ne kasvavat koko ajan. Tässä on se vaara, että savukaasut pääsevät yläpohjan eristeisiin sytyttäen ne tuleen. Vaarana on myös noen kertyminen rapautuneen hormin epätasaisuuksiin. Nokikertymät, joita nuohouskaan ei poista, voivat johtaa noki- ja rakennuspaloon. Ratkaisu huonokuntoiseen hormiin on hormisaneeraus. Älä käytä tulisijoja ennen kuin hormi on massattu kuntoon.
Suojaa siis savupiippusi sateilta ja lämpötilan vaihteluilta, ja tilaa piipun peltityöt Plus Kattopalvelulta! Plus Kattopalvelu on oikea paikka ottaa yhteyttä silloinkin, jos piipusta vuotaa vettä. Korjaamme ammattitaitoisesti kaikenlaiset kattovuodot – myös sellaiset, mitkä ovat johtaneet kattorakenteiden ja yläpohjan lämmöneristeinä toimivien villojen kastumiseen. Jotta yläpohjarakenteiden kastuminen olisi mahdollisimman epätodennäköistä, tulisi jokaisen kerrostalon, rivitalon, mökin ja esimerkiksi omakotitalon katon alla aluskate. Jos aluskatteessa on jotain vikaa (eli se puuttuu tai aluskatetta pitäisi korjata vaikkapa juuri piipun kohdalta), ota yhteyttä Plus Kattopalveluun.
Katon tarkastuksen ABC Etelä-Karjalassa
Tässä tekstissä kerromme kaiken, mitä omakotitalojen ja kesämökkien omistajien tai taloyhtiöiden tulee tietää katon tarkastuksista Etelä-Karjalassa – tässä siis kattotarkastusten ABC, olkaa hyvä!
A eli ajankohta. Koska tiilikatot, peltikatot ja huopakatot pitää tarkastaa? Katto tarkastetaan esimerkiksi silloin, kun pohditaan, mitä kattotöitä katto tarvitsee. Kun asiakas tahtoo tietää, onko aika vaihtaa katto vai vieläkö selvitään katon osittaisella korjauksella, on tehtävä katon kunnon tarkastus. Katto on hyvä tarkastaa myös jokaisen isomman myrskyn jälkeen. Vaikka katto olisi vielä paikoillaan ja kaikki kattopellitkin vaikuttaisivat olevan tallella, voi katolla olla silti jotain toimenpiteitä vaativaa – esimerkiksi vääntyneitä suojapellityksiä tai irtoamassa olevia kattotarvikkeita.
Jotta katon kunto pysyisi mahdollisimman hyvänä vuosikymmenestä toiseen ja jotta kaikki huolto- ja paikkaustoimenpiteet osattaisiin tehdä oikeaan aikaa, kannattaa katto tarkastaa säännöllisin väliajoin. Ota tavaksi säännölliset kevät- ja syystarkastukset, niin mikään talven aiheuttama vahinko ei ole kauaa korjaamatta, ja katto ottaa uuden talven vastaan aina mahdollisimman tiiviinä. Kattomaalaukset ja muut ajantasaisesti tehdyt kattohuollot pitävät katon hyvässä kunnossa ja hyvin erilaisia rasituksia kestävänä.
B eli budjetti. Mitä tasakaton, taitekaton tai esimerkiksi harjakaton kunnon tarkastus maksaa? Katon kunnon tarkastuksen hinta selviää ottamalla yhteyttä Plus Kattopalveluun. Laskemme hinnan kaikille kattotöille niiden kuluvan ajan perusteella. Myös esimerkiksi uusien materiaalien tarve vaikuttaa kattotöiden hintaan, mutta ei tietenkään kattotarkastuksen hintaan, sillä kattotarkastuksen aikana ei tehdä muita kattotöitä kuin katon, kattotarvikkeiden ja muun muassa kattorakenteiden kuntotarkastus. Jos kattokokonaisuus tarvitsee jotain muuta kattotyötä, laskemme sille oman tarjouksen.
Voit tarkastuttaa kattosi myös ilmaiseksi. Aina kun tilaat meiltä jonkin kattotyön Etelä-Karjalassa, saat kattosi kunnon tarkastettua kaupan päälle. Meillä kannattaa siis teettää niin katon kevät- ja syyshuollot kuin esimerkiksi kattopeltisepän työtkin.
C eli celsiusasteet. Voidaanko katto tarkastaa myös kesällä, kun on kuuma? Periaatteessa voidaan, mutta kannattaa huomioida, että helleaalto on voinut kuivattaa mahdolliset vuotojäljet kattorakenteista, jolloin katon vesivahinko voisi jäädä huomaamatta.
Lisäksi on huomioitava se, että huopakatolla ei kannata liikkua kesäkuumalla. Varsinkin vanha bitumikatto on voinut pehmetä, ja siksi sillä käveleminen voi saada katon vaurioitumaan.
Kattopalvelumme kattourakointien UKK Etelä-Karjalassa
Plus Kattopalvelu on kattourakoitsija, joka tekee kaikki kattourakoinnit Etelä-Karjalan alueella. Tässä Usein Kysytyt Kysymykset, eli UKK!
Mitä kaikkia kattourakoita Plus Kattopalvelulta voi tilata? Aivan kaikki, sillä tämä kattofirma toteuttaa niin kattohuollot, kattopaikkaukset ja kattokorjaukset sekä kattoremontit. Meiltä voi tilata myös katon osittaisen vaihdon tai sellaisen kattosaneerauksen, minkä aikana kattoa korotetaan tai muutetaan kaltevammaksi. Meillä löytyy asiantuntemusta niin peltikattohuoltoihin, tiilikaton korjauksiin kuin huopakattojen varusteluun.
Miten kattopalvelun kattourakat voi maksaa? Plus Kattopalvelun kattoremontit, peltikaton maalaukset, lumenpudotukset ja lumiesteiden asennukset voi maksaa käteisellä, mutta tarjolla on myös kaikille kattotöille sopiva rahoitus. Voit siirtyä kotisivuillamme olevan linkin avulla yhteistyökumppanimme verkkopalveluun, ja hakea siellä kattotöiden rahoitusta. Rahoitus järjestyy vikkelästi, mikä on merkittävä tekijä varsinkin kaikkien kiireellisesti tarvittujen kattotöiden yhteydessä. Kiireellisiä kattourakoita ovat esimerkiksi kattovuotojen korjaukset.
Tahdomme tässä yhteydessä muistuttaa myös kotitalousvähennyskelpoisuudesta. Omakotitalon ja kesämökin kattotöistä voi hakea kotitalousvähennystä, mikä laskee urakan edullista hintaa entisestään.
Mitä kattourakat maksavat? Jokainen katto ja jokainen kattourakka on omanlaisensa kokonaisuus, siksi emme esitä mitään listahintoja kattopesuille, kattopaikkauksille tai peltisepän töille. Kun otat yhteyttä, sovimme kanssasi arviointikäynnistä, minkä aikana panemme merkille kaikki kattourakan hintaan vaikuttavat tekijät. Niitä ovat muun muassa katon kaltevuus, katon yksityiskohtien määrä sekä kattorakenteiden kunto. Arviointikäynnin jälkeen saat avaimet käteen -tarjouksen kattourakastasi. Hinnassa on huomioitu kaikki tarvittavat paikkaukset, materiaalien menekki ja muun muassa loppusiivous.
Minkä saan kaupan päälle asioidessani Plus Kattopalvelun kanssa? Plus Kattopalvelu tahtoo palkita asiakkaansa kaupanpäällisellä, mistä on oikeasti hyötyä. Kaupanpäällisemme ei ole lippalakki, pimeässä hohtava paperipaino, pullonavaajanakin toimiva avaimenperä eikä kakkoslaatuinen rintapinssi, vaan koko katon kunnon tarkastus. Kaikki katot olisi hyvä tarkastaa kaksi kertaa vuodessa, ja tämä tulee kätevästi hoidettua esimerkiksi katon kevät- ja syyshuoltojen yhteydessä. Ilmaisen kattotarkastuksen aikana tarkastamme niin katon ja katon pinnoitteen, sadevesijärjestelmän kuin esimerkiksi katon läpivientienkin kunnon.
Palveleeko Plus Kattopalvelu myös taloyhtiöitä? Kattourakoitsija Plus Kattopalvelu palvelee myös taloyhtiöitä – kerrostalon kattoremonttikin onnistuu ripeällä tahdilla, kun töitä on tekemässä runsaslukuinen joukko meidän huippuammattilaisiamme.