Kattoläpivientien korjaukset
Kattoläpiviennit ovat yksi suurimmista vesivuotoriskeistä katolla. Läpivientien tiivistäminen sekä aluskatteen että vesikatteen osalta on ensiarvoisen tärkeää. Katon läpivientejä tuleekin aina tarkkailla kattotarkastusten yhteydessä. Pienet vuodot voivat jäädä helposti huomaamatta. Pienetkin vuodot läpivienneistä voivat vuosien saatossa aiheuttaa esimerkiksi homeongelmia yläpohjassa ja yläpohjan eristeissä. Väärin tehty savupiipun vesieristys tai eristyksen pettäminen on tyypillinen kattoläpivientien korjauskohde.
Läpivientien tiivistäminen – läpivientitiivisteet ja tiivistysmassat
Kattoläpivientien tiivistysten pettäminen on yleisin kattovuotojen syy. Vuodot ilmenevät esimerkiksi savupiipun, ilmastointihormin, katoikkunan tai huoltoluukun kohdalla. Yleensä kattovuodot voidaan korjata tiivistämällä läpiviennit uudelleen. Läpivientien tiivistys tapahtuu vaihtamalla läpivientitiiviste tai tiivistämällä tiivistysmassalla. Myös läpivientipelti voi olla uusimisen tarpeessa. Läpiviennin tiivistäminen täytyy toteuttaa aina sekä aluskatteen, että vesikatteen osalta. Aluskatteeseen tehdään läpivientiä asennettaessa viilto, joka varustetaan erityisellä viillon leviämisen estävällä laipalla. Läpivientitiiviste eli läpivientikaulus pitää läpivientiputken tukevasti ja tiiviisti paikallaan aluskatteessa. Läpivientikauluksen kiinnittämiseen käytetään erityistä tiivisteteippi. Vesikatteessa on oma läpivientitiiviste tai läpivientikaulus. Vesikatolla läpivientikauluksen tiiviys varmistetaan tiivistysmassalla. Plus Kattopalvelu korjaa, huoltaa ja tiivistää katon läpiviennit nopeasti ja luotettavasti.
Läpivientisarjat
Kattoläpivientisarjat ovat katon läpivienneille tarkoitettuja, läpivientien asentamista helpottavia osia, jotka on tarkoitettu erityisesti poisto- ja tuuletusputkille sekä huippuimureille. Läpivientisarjojen avulla kattoläpiviennit on helppo asentaa tukevati ja suoraan. Läpivientisarjoissa on tilaa läpiviennin eristykselle ja ne estävät roskien kertymisen läpivientien juuriin. Vaurioituneet läpivientisarjat on helppo vaihtaa uusiin läpivientien tiivistämisen yhteydessä. Läpivientikappaleita on tarjolla eri muotoisina, eri tyyppisille katoille. Läpivientisarjojen laadussa ei kannata tinkiä. Plus Kattopalvelusta saat markkinoiden laadukkaimmat läpivientisarjat.
Savupiipun läpiviennin korjaus
Jos savupiipun juuresta vuotaa vettä sisätiloihin, kannattaa toimia nopeasti. Ensiapuna Plus Kattopalvelu tekee aina katolle sääsuojauksen, ennen kun korjaustoimiin päästään käsiksi. Samoin kuin muissakin katon läpivienneissä, tulee savupiipun läpiviennin eristyksestä huolehtia, niin aluskatteen kuin vesikatteenkin osalta. Muille, kuin huopakatteille on saatavana aluskatteeseen kiinnitettävä tiiviste piipun läpiviennille. Se estää veden valumisen vesikatteeseen piipulle tehdystä reiästä yläpohjaan. Jos katto vuotaa piipun juuresta, tarkistetaan piipun juuripellit ja piipun juuren tiivistykset. Savupiipun juuripeltien ja eristeiden korvaaminen uusilla voi vaatia vesikaton purkamista piipun läheisyydessä. Samalla nähdään aluskatteen kunto ja kiinnitys piipun varteen. Olennaista piipun läpiviennin vesitiiviydelle on aluskatteen ylösvienti hormia vasten ja sen tiivis kiinnitys. Huopakatteilla piipun varteen nostetaan myös varsinainen bitumikermi eli päällyshuopa. Piippu viimeistellään piipunpellityksillä, joiden alle ylös vedetty aluskate ja päällyshuopa jäävät näkymättömiin. Jos piipun juuripellin sauma on pettänyt tai lohjennut, voidaan se tiivistää ulkokäyttöön tarkoitetulla rakennussilikonilla.